Suomen Partiolaiset

Suomen Partiolaiset/Polku

Ajankohtaista

Sivu: 1 / 30


27.10.2009 klo 10:48 /

Salpausselän alueen partiotoiminta jatkuu uudessa Hämeen Partiopiirissä

Salpausselän Partiolaiset ry purkautui sunnuntaina Riihimäellä. Päätös on osa syksyllä 2008 alkanutta piirien yhdistymistä, jonka tavoitteena on luoda uusi, yhteinen partiopiiri nykyisten Hämeen Partiolaisten ja Salpausselän Partiolaisten alueille.

14.09.2009 klo 11:51 /

OLIPA KERRAN

Kilpailukutsu Piirin talvikisoihin 6.2.2010 Tampereelle

10.09.2009 klo 15:54 /

Hämeen partiopiiri julistaa avoimen tunnuskilpailun

Hämeen Partiolaisten ja Salpausselän Partiolaisten yhteinen Hämeen Partiopiiri ry aloittaa toimintansa 1.1.2010. Tuleva piirimme kaipaa käyttöönsä tunnusta, jonka pohjalta voimme toteuttaa piirimerkin, piirin lipun, pöytälipun, mitalit, plaketit ja monet muut asiat, joilla halutaan viestiä Hämeen Partiopiiristä ja sen partiolaisista.

08.09.2009 klo 13:20 /

SaPan syysmestaruudet on ratkaistu

Hirviveikot tyhjensi palkintopöydän voittamalla myös lippukunta-kilpailun. Kanavaa Vaihtoi 20 kisavartiota Launeen Lähdesiskojen ohjauksessa.

27.08.2009 klo 16:35 /

Piiritoimiston päivystysaikoihin muutoksia 24.8. alkaen

Piirihallituksen tekemän päätöksen mukaan piirin toimisto kallentalolla päivystää jatkossa maanantaisin klo 13-17 ja torstaisin klo 13-18.


« edellinen | seuraava »