![]() ![]() |
Hämeen partiopiiri julistaa avoimen tunnuskilpailun
10.09.2009 klo 15:54 / Petri Louko Hämeen Partiolaisten ja Salpausselän Partiolaisten yhteinen Hämeen Partiopiiri ry aloittaa toimintansa 1.1.2010. Tuleva piirimme kaipaa käyttöönsä tunnusta, jonka pohjalta voimme toteuttaa piirimerkin, piirin lipun, pöytälipun, mitalit, plaketit ja monet muut asiat, joilla halutaan viestiä Hämeen Partiopiiristä ja sen partiolaisista. Koska molempien nykyisten partiopiirien tunnuksissa on Ilves, toivomme sen esiintyvän tunnuksessa tulevaisuudessakin. Värimaailman toivomme olevan yhdistelmä partionsinistä ja punavalkoista. Kutsumme kaikkia asiasta kiinnostuneita osallistumaan tunnuksen suunnitteluun. Ehdotuksesi voi olla valmis tunnus, aihio, ehdotus, idea, leiska, konsepti tai mitä tahansa siltä väliltä. Se voi olla toteutettu sähköisesti tai perinteisesti paperilla toimitettuna. Pidätämme kaikki oikeudet hyväksyä tai hylätä kilpailuun osallistuneet ehdotukset sekä oikeudet käyttää osaa ehdotuksista, muuttaa niitä tai jatkaa niiden kehittelyä. Voimme myös käyttää ehdotuksia kilpailun ulkopuolelta. Kilpailuehdotukset tulee toimittaa 30.10.2009 mennessä osoitteeseen Partiotoimisto, tunnuskilpailu, Pyhäjärvenkatu 5 A, 33200 Tampere tai sähköisesti osoitteeseen tunnuskilpailu@yp2010.fi. Liitä mukaan tekijän yhteystiedot. Lisätietoja kilpailusta ja nykyisistä tunnuksista voit kysellä Tero Sistolta, p. 0400 775 075, sisto@kolumbus.fi Valittu tunnus pyritään julkistamaan 14.11.2009 syyskokouksessa tai muussa sopivassa yhteydessä vuoden 2009 aikana. Kilpailun voittajat palkitaan Partioaitan tuotepalkinnoilla « Palaa luetteloon |
||
|
|||