![]() ![]() |
Salpausselän alueen partiotoiminta jatkuu uudessa Hämeen Partiopiirissä
27.10.2009 klo 10:48 / Petri Louko Salpausselän Partiolaiset ry purkautui sunnuntaina Riihimäellä. Päätös on osa syksyllä 2008 alkanutta piirien yhdistymistä, jonka tavoitteena on luoda uusi, yhteinen partiopiiri nykyisten Hämeen Partiolaisten ja Salpausselän Partiolaisten alueille. Salpausselän Partiolaiset ry ja Hämeen Partiolaiset ry muodostavat ensi vuoden alusta alkaen yhteisen piirijärjestön, johon kuuluu yli 150 lippukuntaa ja lähes 11 000 partiolaista. Piiri on jäsenmäärältään Suomen toiseksi suurin.Osana yhdistymistä Salpausselän Partiolaiset ry:n syyskokous päätti yksimielisesti yhdistyksen purkamisesta sunnuntaina 25. lokakuuta Riihimäellä. Alueen lippukunnat ja partiolaiset ovat jo siirtyneet jäseniksi Hämeen Partiolaisiin, jonka pohjalle yhteinen Hämeen Partiopiiri rakennetaan. Toiminnan näkökulmasta loppuvuosi toimitaan vielä toimintasuunnitelman mukaan, ja uusi piiri aloittaa toimintansa vuoden alussa. Hämeen Partiopiirin ensi vuoden toimintasuunnitelma hyväksytään ja piirihallitus valitaan 14. marraskuuta Tampereella. Toimintaa uudessa piirissä on suunniteltu keväästä lähtien. Salpausselän Partiolaiset ry perustettiin vuonna 1975. Sen perustivat alueella toimineet tyttö- ja poikapartiopiirit sekä Lahden Partiokilta. Piirin alueeseen kuuluivat Lahti, Riihimäki ja Heinola lähiympäristöineen. Uudessa Hämeen Partiopiirissä suurimmat kaupunkikeskukset ovat Tampere, Lahti ja Hämeenlinna, ja piiri kattaa pääosan Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Pirkanmaan maakunnista, sekä yksittäisiä kuntia Keski-Suomen, Kymenlaakson ja Uudenmaan maakunnista. Piirien yhdistyminen on osa valtakunnallista partiopiirien uudelleenorganisointia. Uudistuksen tavoitteena on tarjota parempaa ja monipuolisempaa tukea lippukunnille, joissa valtaosa käytännön partiotoiminnasta tapahtuu. « Palaa luetteloon |
||
|
|||